Tietoa meistä
Yksi pidempiaikaisista haaveistani toteutui kun perustin Kennel Hilkodan keväällä 2025. Ensimmäisen jackrussellinterrierini Lician Qustin hankin vuonna 2021, ja rotuun täysin rakastuneena muutamaa vuotta myöhemmin saapui meille toinen russelini Lician Dyanna, tutummin Hilma.
Kennelnimi muodostuu kahdesta itselleni hyvin merkityksellisten koirien nimien yhdistelmästä: Hilmasta ja Kodasta. Koda oli ihka ensimmäinen oma koirani, bordercolliesekoitus, joka kulki mukanani eri elämänvaiheissa opiskeluvuosista perheen perustamiseen.

Kennelimme sijaitsee Lohjalla. Koiramme Masi ja Hilma asuvat kotonamme perheenjäseninä kaikkeen perheen toimintaan osallistuvina. Koirat kulkevat mukana matkoilla, mökillä, harrastuksissa ja molemmat ovat luonteiltaan sosiaalisia ja moneen asiaan tottuneita. Koirien hyvinvointi on meille ehdottoman tärkeää ja aktiivisena rotuna russelit ovat mukana tietysti lenkeillä, metsä- ja uintiretkillä, talvisin lumipuuhissa ja pulkkailemassa. Harrastuksiin kuuluu myös agility ja näyttelyt aina kun näistä koirien kanssa innostun. Myös pennut opetetaan huolellisesti käsittelyyn ja perheen arkielämään ennen luovutusikää. Näin pentujen on helppo sopeutua uusiin koteihin.
Kennelin toiminta on pienimuotoista ja pentueet kasvavat kotonamme. Pennut ovat huolella ja hellyydellä hoivattuja, ne luovutetaan aina rekisteröitynä, madotettuina ja eläinlääkärin tarkastamana.
